Siirry sisältöön

Ajankohtaista

toimiala: Henkilöstöhallinto

”Provincia vastaa Päijät-Hämeen hyvinvointialueen tarpeisiin”

"Asiakkuudessa tärkeää on asiakkaan kuunteleminen ja se, että kun tulee ongelmia, niihin vastataan välittömästi", kertoo Päijät-Hämeen hyvinvointialueen talousjohtaja Antti Niemi. Päijät-Hämeen hyvinvointialue on Päijät-Hämeen maakunnan suurin työnantaja. Hyvinvointialueella työskentelee noin…

Lue lisää

”Samaa joukkuetta Provincian kanssa”

Provincia hoitaa ison osan Asikkalan kunnan taloushallinnon palveluista. Henkilöstöhallinnon puolelta Provincia vastaa palkanlaskennasta ja siihen liittyvistä palveluista. Asikkala on 8000 asukkaan kunta Päijät-Hämeessä. Kunnalla on noin 300 työntekijää. "Pitkäaikainen yhteistyömme…

Lue lisää

”Tässä yhteistyössä meitä kuunnellaan”

Provincian uusien asiakkuuksien ja käyttöönottojen Jämerä-projekteista tuorein, Kanta-Hämeen hyvinvointialue, ajoittui kuluvan vuoden vaihteeseen. Kehitys- ja ICT-johtaja Toni Suihkon mukaan palvelutoimittajan vaihdos näkyy OmaHämeessä parantuneena palvelun laatuna ja käytettävyytenä. ”Vuonna 2023…

Lue lisää

Hyvä kasvaa Heinolassa

Otsikon mukainen visio on toiminut suunnannäyttäjänä Heinolan kaupungin kokonaisvaltaiselle kehittämistyölle, jota on toteutettu valtuuston hyväksymän muutosohjelman linjausten mukaisesti.    Vuoden 2025 alusta Heinolan kaupungissa on toteutettu muutosohjelman mukaisia organisointi- ja johtamisjärjestelmä-…

Lue lisää

Tuntuvat säästöt hyvällä yhteistyöllä!

Päijäthämäläisen Kärkölän kunnan palveluiden ulkoistaminen alkoi jo vuonna 2004, kun talous- ja henkilöstöasiat annettiin niitä hoitamaan luodun Päijät-Tilin huomaan. Kärkölän kunnansihteeri Anja Vitie, joka siirtyi samalla  Kärkölän kunnan kirjanpitäjän tehtävistä…

Lue lisää