27.4.2026
Provincian talouskatsaus
Vuosi 2025 on talouden osalta loppusuoralla. Varsinainen yhtiökokous vahvisti tilinpäätöksen 23.4., jonka jälkeen vuosi 2025 laitetaan virallisesti pakettiin ja siirretään katse kohti tulevaa.
Kokonaisuutena vuosi 2025 oli talouden näkökulmasta onnistunut – arvosanaksi antaisin kiitettävän. Provincia jatkoi vahvaa kasvuaan jo viidettä vuotta peräkkäin: liikevaihto nousi 19,4 miljoonaan euroon, mikä tarkoittaa noin 15 % kasvua edellisvuodesta. Samalla saavutettiin 169 000 euron liikevoitto, mikä kertoo siitä, että hinnoittelu ja operatiivinen tekeminen ovat olleet hyvällä tasolla.
Vuosi ei kuitenkaan ollut täysin suoraviivainen. Vahva alkuvuosi kääntyi loppuvuotta kohti hetkellisesti haastavampaan suuntaan, ja tulos oli vaarassa painua tappiolle. Tilanne saatiin kuitenkin hallintaan nopeilla reagoinneilla ja hyvällä talouskurilla, mikä loi pohjan vakaalle loppuvuodelle.
Strategisesti keskeinen onnistuminen vuonna 2025 oli maksuvalmiuden merkittävä vahvistaminen. Aiemmat kasvupanostukset olivat sitoneet pääomaa, mutta kuluneen vuoden aikana rahoitusasemaa parannettiin selvästi. Tämä luo yhtiölle liikkumavaraa ja mahdollistaa tulevien investointien toteuttamisen hallitusti ilman, että taloudellinen riskitaso kasvaa liiallisesti.
Vuosi 2025 vahvisti käsitystä siitä, että Provincia kykenee yhdistämään kasvun ja taloudellisen kurinalaisuuden. Tämä kyvykkyys on keskeinen kilpailutekijä myös jatkossa toimintaympäristön muuttuessa esimerkiksi regulaation ja markkinarakenteen osalta.
Alkuvuosi 2026 – Kannattavuus parani selvästi
Vuoden 2026 alku on käynnistynyt talouden näkökulmasta hallitusti ja odotusten mukaisesti. Liikevaihto oli alkuvuonna 4,87 miljoonaa euroa, mikä on noin 6,9 % vähemmän kuin vertailukaudella. Lasku oli ennakoitua ja liittyy isojen käyttöönottojen päättymiseen.
Kannattavuus parani kuitenkin selvästi: liikevoitto oli 86 300 euroa (1,8 % liikevaihdosta), kun vertailukaudella tulos oli tappiollinen. Tämä osoittaa jatkuvan palveluliiketoiminnan vakaantumista sekä kustannusrakenteen hyvää hallintaa.
Kokonaisuutena alkuvuosi antaa vahvan signaalin siitä, että yhtiön perusliiketoiminta on terveellä ja kestävällä pohjalla. Samalla vahvistunut rahoitusasema mahdollistaa digistrategian mukaisten investointien toteuttamisen vuoden aikana hallitusti.
Vaikka investoinnit tulevat lyhyellä aikavälillä rasittamaan kannattavuutta, nykyinen tulostaso ja taloudellinen asema tukevat sitä, että liikevoitto säilyy positiivisena myös koko vuoden tasolla.
Lataa tästä Provincian kvartaalikatsaus:

Talousjohtaja Tapio Jaakkola.
Osaamisen kehittäminen lähtee yksilön taidoista
Automaation ja digitalisaation myötä vinhaa vauhtia muuttuvassa työelämässä jatkuva oppiminen ja osaamisen kehittäminen nousevat yhä tärkeämpään rooliin. Provinciassa ne ovat strategian toteutumisen ja koko organisaation menestyksen keskeisimpiä tekijöitä. Henkilöstöpäällikkö Hanna…
Lue lisääVaikuttava automaatio kehittää koko organisaatiota
”Vaikuttava automaatio syntyy harvoin pelkästään teknologiasta. Se syntyy silloin, kun toimintaa, prosesseja, tietoa, järjestelmiä ja ihmisten rooleja kehitetään samaan suuntaan”, Provincian kehitysjohtaja Ari Puustinen toteaa. Automaatio on usein helppo nähdä…
Lue lisääToimitusjohtajan katsaus
Vuosi 2026 on jo pitkällä, ja ensimmäinen kvartaali on takana. Yhtiön talouden näkökulmasta alkuvuosi on käynnistynyt hallitusti ja odotusten mukaisesti. Tilanne antaa vahvan signaalin siitä, että yhtiön perusliiketoiminta on terveellä…
Lue lisääProPalvelu käyttöön helmikuussa
Provincian uusi ProPalvelu -asiointiportaali otetaan käyttöön helmikuun alussa. Uusi asiointiportaali korvaa Provincian vanhat ryhmäsähköpostiosoitteet. Palvelupyynnöt sekä niiden käsittely siirtyvät asiointiportaaliin, joka kytkeytyy sujuvasti osaksi Provincian uutta keskitettyä asiakaspalvelua. Twodayn toimittaman…
Lue lisää”Tavoitteena on varmistaa Provincian kestävä kasvu ja kehitys”
”Provincian toimintaympäristö on voimakkaassa muutoksessa. Hankintalain mahdollinen uudistuminen, markkinan rakennemuutokset ja lisääntyvä kilpailu edellyttävät meiltä aktiivista ja ennakoivaa otetta yhtiön tulevaisuuden suuntaamiseen. Näissä olosuhteissa hallituksen keskeinen tehtävä on varmistaa, että…
Lue lisääKurkistus H2/2025 talouteen
Talousjohtaja Tapio Jaakkolan mukaan Provincian taloudellinen kehitys jatkui vakaana myös vuoden 2025 jälkipuoliskolla. H2/2025:n liikevaihto oli 9,3 miljoonaa euroa, mikä merkitsee 4,1 prosentin kasvua edellisvuoden vastaavaan ajanjaksoon (H2/2024) verrattuna. Kuluvan…
Lue lisääPäätöksenteon hetki lähenee
Hyvää alkanutta vuotta kaikille! Uuteen vuoteen tarvitaankin onnen toivotuksia, sillä uskoakseni edessämme on merkittäviä muutoksia, jotka liittyvät hankintalain muutosta seuraaviin mahdollisiin yhtiöjärjestelyihin. Pelkällä onnella emme kuitenkaan niistä selviä, vaan myös…
Lue lisääVahvaa kasvua alkuvuonna 2025
"Provincian alkuvuoden kehitys on ollut tavoitteiden mukaista ja taloudellinen suorituskyky on vahvistunut. Liikevaihtomme kasvoi 28 prosentilla viime vuoden vastaavaan ajanjaksoon verrattuna, mikä perustuu ennen kaikkea Kanta-Hämeen hyvinvointialueen siirtymiseen jatkuvaan palveluun",…
Lue lisääPalvelunhallintajärjestelmän hankinta etenee
Provincian palvelunhallintajärjestelmän hankinta etenee uudella kilpailutuksella, joka käynnistyi elokuun lopussa. Tavoitteena on saada uusi järjestelmä käyttöön alkuvuodesta 2026, muutaman kuukauden alkuperäistä aikataulua myöhemmin. "Ymmärrämme asian kiireellisyyden niin asiakkaiden kuin Provincian…
Lue lisää”Hallituksen jäsenyys ei ole palkintopaikka”
Kunta- ja aluevaalien myötä Provincian hallitus uudistuu. Puheenjohtaja Seija Kraft Tapionsalo pitää tärkeänä, että uuden hallituksen taidot, osaaminen ja pätevyys säilyvät nykyisellä, korkealla tasolla. Hämeen Sanomat kiinnitti viime vuoden lokakuussa…
Lue lisääTietoturvassa ihminen on tärkein lenkki
Voimakas digitaalinen kehitys ja lisääntyvä datan määrä tarjoavat yrityksille uudenlaisia mahdollisuuksia. Samaan aikaan ne haastavat yritysten tietoturvallisuutta ja riskienhallintakyvykkyyttä. Kysyimme omalta kyberasiamieheltämme sekä Provincian juristilta, mitkä ovat tämän hetken suurimmat…
Lue lisää”Pyrimme löytämään kaikille omistajille parhaan mahdollisen ratkaisun”
Hallitus esittää, että kuntayhtiöiden käyttöä rajaa jatkossa vähimmäisomistusvaatimus. Esitetty 10 prosentin vähimmäisomistusvaatimus tarkoittaa, että kuntien palveluiden järjestäminen on suunniteltava sidosyksiköissä uudelleen ja yhtiöiden omistuksia järjesteltävä kuntien kesken. Toteutuessaan laki tuo…
Lue lisää