Siirry sisältöön

Ajankohtaista

Provincia mukana Hyvät yritykset näkyviksi -kampanjassa

Provincia on mukana Suomalaisen Työn Liiton ja Yhteiskunnallinen yritys -merkkiyritysten Hyvät yritykset näkyviksi -kampanjassa. Kampanjan avulla haluamme tehdä yhteiskunnallisia yrityksiä tunnetuksi suurelle yleisölle ja tuoda esille niiden hyvää tekevää liiketoimintaa. 

Pyrimme Provinciassa omalta osaltamme parantamaan maailmaa poistamalla syrjäytymistä yhteiskunnasta. Provincia työllistää alueellisesti tukityöllistettyjä, työharjoittelijoita ja nuoria sekä uuteen ammattiin kouluttautuvia aikuisopiskelijoita. Saimme yhteiskunnallisen yritys –merkin osoituksena siitä, että toimimme vastuullisesti ja mahdollisia liikevoittoja käytetään toiminnan kehittämiseen.

Yhteiskunnallinen yritys -merkki kertoo siitä, että yritys ratkoo liiketoiminnallaan yhteiskunnallisia tai ympäristöongelmia. Lisäksi ne käyttävät suurimman osan voitostaan yhteiskunnallisen tavoitteensa edistämiseen.

Hyvät yritykset näkyviksi -kampanjalla Suomalaisen Työn Liitto haluaa lisätä Yhteiskunnallinen yritys -merkin tunnettuutta yhdessä merkin saaneiden yritysten kanssa ja kertoa laajalle yleisölle, mistä yhteiskunnallisessa yrittämisessä oikein on kyse.

  • Yhteiskunnallinen yritys -merkki on luotettava keino viestiä, että yritys on perustettu ratkomaan yhteiskunnallisia haasteita tai ympäristöongelmia. Yhteiskunnallisen yrityksen erottaa muista yrityksistä sen ensisijainen päämäärä ja arvopohjainen missio: liiketoimintaa ja voittoa tehdään ensisijaisesti jonkin yhteiskunnallisen tai ympäristöllisen päämäärän vuoksi. Tällaiselle vastuulliselle ja yhteiskunnalliselle lähtökohdalle yritystoiminnassa on kova kysyntä, sillä 88 prosenttia kuluttajista arvostaa yrityksiä, jotka tekevät liiketoimintansa kautta yhteiskunnallista hyvää, kertoo Yhteiskunnallinen yritys -merkin markkinointipäällikkö Niina Ollikka.

Kampanja sisältää radiomainontaa ja viestintää. Osallistu kampanjaan ja keskusteluun somessa #yhteiskunnallinenyritys

Lisätietoja:

Tuuli Ristola, yhteisövastaava, Provincia Oy, p. 050 350 7799, tuuli.ristola@provincia.fi
Niina Ollikka
, markkinointipäällikkö, Suomalaisen Työn Liitto, p. 040 674 8773, niina.ollikka@suomalainentyo.fi

 

Provincia Oy on kuuden Päijät-Hämeen kaupungin ja kunnan, Päijät-Hämeen hyvinvointikuntayhtymän, Koulutuskeskus Salpaus -kuntayhtymän sekä Päijät-Hämeen liiton omistama taloushallinnon ja henkilöstöhallinnon palvelukeskus. Yhtiö on osa Lahti-konsernia. www.provincia.fi

Hyvät yritykset näkyviksi -kampanja on Suomalaisen Työn Liiton ja Yhteiskunnallisten yritys -merkkiyritysten yhteinen kampanja. Kampanjan tehtävänä on lisätä Yhteiskunnallinen yritys -merkin tunnettuutta ja tietoisuutta niiden hyvää tekevästä liiketoiminnasta. www.yhteiskunnallinenyritys.fi