Siirry sisältöön

Ajankohtaista

Provincia kasvaa ja kehittyy edelleen

Yhteistyö Päijät-Hämeen hyvinvointiyhtymän kanssa syvenee. Päijät-Hämeen hyvinvointiyhtymä on ulkoistanut Provinciaan nyt myös taloushallinnon palvelut palkanlaskentapalveluidensa lisäksi.

”Erityisen hyvää yhteistyössä on se, että hyvinvointiyhtymä voi keskittää palvelut yhteen paikkaan. Haluamme myös vahvistaa kumppanuutta Provincian kanssa. Kehittämällä järjestelmiä ja prosesseja yhdessä, saavutetaan toivottua kustannustehokkuutta ja hyvää palvelua”, hyvinvointiyhtymän projektijohtaja Sami Sipilä kertoo. ”Lisäksi hyvinvointiyhtymän hallitus on sitoutunut kehittämään Provinciaa vahvaksi maakunnalliseksi TAHE-yhtiöksi, mikä auttaa meitä varautumaan SOTE- ja maakuntauudistukseen” Sipilä lisää.

Kokonaispalvelusta kustannushyötyjä ja helpotusta hyvinvointiyhtymän arkeen
Provinciassa yhteistyö otetaan vastaan suurella ilolla.  Se, että hyvä ja toimiva yhteistyö on kantanut hedelmää yhteystyön laajenemisena, on kunnia-asia provincialaisille. Kehitämme asiakkaidemme kanssa jatkossakin toimintatapojamme ja prosessejamme siten, että ne tuovat mahdollisimman paljon helpotusta asiakkaan arkeen ja kustannuksiin. Aktiivisella yhteistyöllä varmistamme mahdollisimman kustannustehokkaat ja sujuvat toimintamallit yhteiselle tekemiselle.

Myös Provincian toimitusjohtaja Ulla Kukkonen iloitsee yhteistyön syvenemisestä. ”Yhteistyö edistää Provinciaa kasvustrategiaa oikeaan suuntaan. Olemme aidosti ja vahvasti mukana asiakkaidemme tavoitteissa optimoida taloushallinnon laatua ja kustannustasoa”.

Käy myös katsomassa asiakaskokemuksesta video.