Siirry sisältöön

Ajankohtaista

Kuntaomisteinen Provincia parantaa hyvinvointia

Päijäthämäläinen Provincia Oy pyrkii omalta osaltaan parantamaan maailmaa poistamalla syrjäytymistä yhteiskunnasta. Provincia työllistää alueellisesti tukityöllistettyjä, työharjoittelijoita ja nuoria sekä uuteen ammattiin kouluttautuvia aikuisopiskelijoita. Suomalaisen Työn Liitto on myöntänyt Provincialle Yhteiskunnallinen yritys -merkin käyttöoikeuden. Merkki on näkyvä osoitus liiketoiminnallisten ja yhteiskunnallisten tavoitteiden onnistuneesta yhdistämisestä. Provincia on Päijät-Hämeen kaupunkien, kuntien ja alueellisten toimijoiden voittoa tavoittelematon yhtiö, joka tarjoaa henkilöstö- ja taloushallinnon palveluja.

– Olemme lähteneet etsimään täysin ennakkoluulottomasti uusia keinoja yhteiskunnan parantamiseen toiminta-alueellamme. Haluamme nähdä tilanteen, missä ihminen kokee onnistuvansa. Se on tunne, mikä meille kaikille antaa voimaa ja uskoa elämään, kertoo Provincia Oy:n toimitusjohtaja Ulla Kukkonen.

– Yhteiskunnallinen yritys -merkin saaneet yritykset, kuten Provincia Oy, rakentavat yhteiskuntaa hyvien arvojen kautta. Nämä yritykset tekevät hyvää ja jakavat hyvää, Brand Manager Niina Ollikka Suomalaisen Työn Liitosta.

Tyhjistä arvoista käytäntöön

Provincia on voittoa tavoittelematon yritys. Toimitusjohtaja Kukkosen mukaan hyvän johtamisen yhdistäminen ihmisten kunnioittamiseen yrityksen arjessa tarjoaa mahdollisuuksia etsiä konkreettisia väyliä muutoin vaikeasti työllistettävien työllistämiseen.

– Hyvän tekemisen pitäisi löytyä jokaisen liiketaloudellisesti johdetun yrityksen selkärangasta. Sitä ei saa jättää yritysten arvolupausten ulkokehille soimaan, kuten monesti käy. Se on tuotava käytännön tasolle ja meidän tapamme on yksi tapa, Kukkonen sanoo.

– Olemme lähteneet luomaan ohjelmaa, jonka kautta pääsemme näyttämään muillekin käytännössä, millaisia vaikutuksia eettisellä ja yhteiskunnalliseen hyvään pyrkivällä yritystoiminnalla voi olla. Tulemme toimimaan yhteistyössä eri tahojen kanssa ja etsimään keinoja, joilla voimme luoda onnistumisia. Toivomme, että tämä työ kantaa hyvää Päijät-Hämeeseen sekä koko Suomelle. Kannustan kaikkia seuraamaan, Kukkonen vinkkaa.

Yhteiskunnallisia yrityksiä voi toimia millä tahansa toimialalla yritysmuodosta riippumatta. Suomalaisen Työn Liiton myöntämä Yhteiskunnallinen yritys -merkki auttaa tunnistamaan nämä yritykset luotettavasti. Yhteiskunnallinen yritys -merkin voi saada yritys, joka on perustettu tuottamaan yhteiskunnallista hyvää ja joka käyttää suurimman osan voitostaan yhteiskunnallisen tai ympäristöongelman ratkaisemiseen. Tärkeää on myös liiketoiminnan yhteiskunnallisten vaikutusten osoittaminen ja toiminnan avoimuus.

Lisätietoja

Ulla Kukkonen, toimitusjohtaja, Provincia Oy, ulla.kukkonen@provincia.fi, 044 4356 113
Niina Ollikka, Brand Manager, Suomalaisen Työn Liitto, niina.ollikka@suomalainentyo.fi, 040 674 8773