21.1.2026
Päätöksenteon hetki lähenee

Hyvää alkanutta vuotta kaikille! Uuteen vuoteen tarvitaankin onnen toivotuksia, sillä uskoakseni edessämme on merkittäviä muutoksia, jotka liittyvät hankintalain muutosta seuraaviin mahdollisiin yhtiöjärjestelyihin.
Pelkällä onnella emme kuitenkaan niistä selviä, vaan myös tällä kertaa huolellinen taustatyö ja ajantasainen tilannekuva ovat keskeisessä roolissa. Olemme nyt hyvin lähellä päätöksenteon hetkeä. Yhtiön strategisen kehittymisen kannalta on tärkeää, että päätöksiä saadaan aikaan, eikä minulla ole epäilystäkään siitä, etteikö näin tapahtuisi.
Eduskunta ei ole toistaiseksi vielä tehnyt päätöstä uudesta hankintalaista. Yhtiön näkökulmasta tämä ei kuitenkaan ole erityisen relevanttia, sillä markkinaympäristö on jo muuttunut ja muuttuu edelleen nopeasti ympärillämme. Strateginen muutospaine yhtiölle on suuri. Toisaalta myös nykyisen hankintalain tulkinta puoltaa vahvasti sitä, että omistajaohjauksen ja omistajien tosiasiallisen vaikuttamisen tulisi näkyä nykyistä selkeämmin.
Markkinaympäristössä on tapahtunut merkittäviä muutoksia. Sarastia on myyty kunta-asiakkaiden osalta, ja uskomme saman tapahtuvan myös hyvinvointialueasiakkaille. Kauppa on KKV:n hyväksyntää vaille valmis. Näiden järjestelyjen myötä yksityiselle markkinalle on syntynyt lyhyessä ajassa yksi Suomen suurimmista julkista sektoria palvelevista tilitoimistoista. Administeristä tulee jatkossa keskeinen toimija talous- ja henkilöstöhallinnon palveluiden kilpailutuksissa. Markkinaraon on tunnistanut myös toinen suuri yksityinen toimija, Greenstep, joka on ilmoittanut suuntaavansa kehitystään nimenomaan julkiselle sektorille. Huomionarvoista on, että ohjelmistotoimittajakenttä on pysynyt jokseenkin ennallaan, ja oletuksemme on, että ohjelmistomarkkina tulee tukehtumaan tulevina vuosina. Nämä seikat on syytä huomioida Provinciankin tulevaisuutta suunniteltaessa.
Yhtiön hallitus ja johto ovat valmistelleet 26.1. pidettävään osakaskokoukseen materiaalia, joka toimii osakkaiden päätöksenteon apuna ja tukena. Lisäksi BDO on laatinut osakejärjestelyihin liittyvää materiaalia, jota käydään vielä läpi edellisen osakaskokouksen valitseman työryhmän kanssa ennen kokousta.
Tavoitteena on rakentaa ratkaisu, joka kantaa pitkälle tulevaisuuteen ja on vallitsevassa tilanteessa paras mahdollinen sekä yhtiölle että jokaiselle omistaja-asiakkaallemme. Tammikuun lopun osakaskokouksessa on tarkoitus päättää aikataulusta, jonka puitteissa kunkin omistaja-asiakkaan tulee ilmoittaa päätöksestään osallistua esitettyihin järjestelyihin.
Toivon aiheen ympärille rakentavaa keskustelua, kuten tähänkin saakka. Kiitos Teille siitä. Luottamuksellinen ja välitön suhde on ensiarvoisen tärkeää, kun olemme näin merkittävien asioiden äärellä.
Toimitusjohtaja Anna-Kaisa Packalén
Osaamisen kehittäminen lähtee yksilön taidoista
Automaation ja digitalisaation myötä vinhaa vauhtia muuttuvassa työelämässä jatkuva oppiminen ja osaamisen kehittäminen nousevat yhä tärkeämpään rooliin. Provinciassa ne ovat strategian toteutumisen ja koko organisaation menestyksen keskeisimpiä tekijöitä. Henkilöstöpäällikkö Hanna…
Lue lisääVaikuttava automaatio kehittää koko organisaatiota
”Vaikuttava automaatio syntyy harvoin pelkästään teknologiasta. Se syntyy silloin, kun toimintaa, prosesseja, tietoa, järjestelmiä ja ihmisten rooleja kehitetään samaan suuntaan”, Provincian kehitysjohtaja Ari Puustinen toteaa. Automaatio on usein helppo nähdä…
Lue lisääToimitusjohtajan katsaus
Vuosi 2026 on jo pitkällä, ja ensimmäinen kvartaali on takana. Yhtiön talouden näkökulmasta alkuvuosi on käynnistynyt hallitusti ja odotusten mukaisesti. Tilanne antaa vahvan signaalin siitä, että yhtiön perusliiketoiminta on terveellä…
Lue lisääProvincian talouskatsaus
Vuosi 2025 on talouden osalta loppusuoralla. Varsinainen yhtiökokous vahvisti tilinpäätöksen 23.4., jonka jälkeen vuosi 2025 laitetaan virallisesti pakettiin ja siirretään katse kohti tulevaa. Kokonaisuutena vuosi 2025 oli talouden näkökulmasta onnistunut…
Lue lisääProPalvelu käyttöön helmikuussa
Provincian uusi ProPalvelu -asiointiportaali otetaan käyttöön helmikuun alussa. Uusi asiointiportaali korvaa Provincian vanhat ryhmäsähköpostiosoitteet. Palvelupyynnöt sekä niiden käsittely siirtyvät asiointiportaaliin, joka kytkeytyy sujuvasti osaksi Provincian uutta keskitettyä asiakaspalvelua. Twodayn toimittaman…
Lue lisää”Tavoitteena on varmistaa Provincian kestävä kasvu ja kehitys”
”Provincian toimintaympäristö on voimakkaassa muutoksessa. Hankintalain mahdollinen uudistuminen, markkinan rakennemuutokset ja lisääntyvä kilpailu edellyttävät meiltä aktiivista ja ennakoivaa otetta yhtiön tulevaisuuden suuntaamiseen. Näissä olosuhteissa hallituksen keskeinen tehtävä on varmistaa, että…
Lue lisääKurkistus H2/2025 talouteen
Talousjohtaja Tapio Jaakkolan mukaan Provincian taloudellinen kehitys jatkui vakaana myös vuoden 2025 jälkipuoliskolla. H2/2025:n liikevaihto oli 9,3 miljoonaa euroa, mikä merkitsee 4,1 prosentin kasvua edellisvuoden vastaavaan ajanjaksoon (H2/2024) verrattuna. Kuluvan…
Lue lisääVahvaa kasvua alkuvuonna 2025
"Provincian alkuvuoden kehitys on ollut tavoitteiden mukaista ja taloudellinen suorituskyky on vahvistunut. Liikevaihtomme kasvoi 28 prosentilla viime vuoden vastaavaan ajanjaksoon verrattuna, mikä perustuu ennen kaikkea Kanta-Hämeen hyvinvointialueen siirtymiseen jatkuvaan palveluun",…
Lue lisääPalvelunhallintajärjestelmän hankinta etenee
Provincian palvelunhallintajärjestelmän hankinta etenee uudella kilpailutuksella, joka käynnistyi elokuun lopussa. Tavoitteena on saada uusi järjestelmä käyttöön alkuvuodesta 2026, muutaman kuukauden alkuperäistä aikataulua myöhemmin. "Ymmärrämme asian kiireellisyyden niin asiakkaiden kuin Provincian…
Lue lisää”Hallituksen jäsenyys ei ole palkintopaikka”
Kunta- ja aluevaalien myötä Provincian hallitus uudistuu. Puheenjohtaja Seija Kraft Tapionsalo pitää tärkeänä, että uuden hallituksen taidot, osaaminen ja pätevyys säilyvät nykyisellä, korkealla tasolla. Hämeen Sanomat kiinnitti viime vuoden lokakuussa…
Lue lisääTietoturvassa ihminen on tärkein lenkki
Voimakas digitaalinen kehitys ja lisääntyvä datan määrä tarjoavat yrityksille uudenlaisia mahdollisuuksia. Samaan aikaan ne haastavat yritysten tietoturvallisuutta ja riskienhallintakyvykkyyttä. Kysyimme omalta kyberasiamieheltämme sekä Provincian juristilta, mitkä ovat tämän hetken suurimmat…
Lue lisää”Pyrimme löytämään kaikille omistajille parhaan mahdollisen ratkaisun”
Hallitus esittää, että kuntayhtiöiden käyttöä rajaa jatkossa vähimmäisomistusvaatimus. Esitetty 10 prosentin vähimmäisomistusvaatimus tarkoittaa, että kuntien palveluiden järjestäminen on suunniteltava sidosyksiköissä uudelleen ja yhtiöiden omistuksia järjesteltävä kuntien kesken. Toteutuessaan laki tuo…
Lue lisää